Yrityksen historia

Yritys

Yrityksen historia

Yrityksen historiaParasta puutarhaan vuodesta 1969

T:mi Puutarha ja Viherrakenne sai alkunsa vuonna 1969, kun Rauno ja Anja Jaakkola vuokrasivat vanhan kauppapuutarhan Forssasta ja aloittivat ryhmäkasvien tuotannon, taimien myynnin sekä pihojen rakentamisen. Yrityksen toiminta kasvoi ja kehittyi pitkin 70-lukua Forssalaisen rakennusteollisuuden imussa.

Historia lyhyesti

70-luvun alkupuolella rakennettiin omat tilat Forssan Ojalanmäkeen. Uudet tilat mahdollistivat ryhmäkasvituotannon lisäämisen sekä Harviala-taimimyymälän laajentamisen. 80-luvun alussa yhtiömuotoa muutettiin ja yhtiön nimeksi tuli Viherrakenne Jaakkola Ky. Ajan hengessä yrityksen molemmat osa-alueet kehittyivät voimakkaasti läpi koko vuosikymmenen. 90-luvun lamavuosien jälkeen uudet tuulet alkoivat puhaltaa, rakentamisessa alkoi uusi, voimakas kasvun aika ja puutarhakauppa jatkoi kehittymistään Suomessa. Myös yrittäjäpariskunnan pojat Matti ja Mikko tulivat mukaan toimintaan täysipäiväisesti.

Historia laajemmin

60-luku

1960-luvun puolivälin jälkeen Rauno Jaakkola oli valmistunut puutarhuriksi ja palannut maailmalta takaisin kotiseudulleen Forssaan. Hän työskenteli Forssan kaupungin puisto-osastolla rakentaen mm. Saviläven ympäristöä, joka nykyisin tunnetaan Ankkalammen puistona. Lue lisää…

Ajankohtaista Jaakkolasta

Löydät meidät täältä

Puutarhakeskus Jaakkola, Forssa

Hakapellontie 85, 30300 Forssa

Reittiohjeet